TeatteRIrinne

Toimin nykyään läänintaiteilijana Keski-Suomen taidetoimikunnassa. Vastuualueenani on nuorten kulttuuri.

Lisätietoja www.kstaide.net

Paskalta paikkuuseen

Mies istuu ja tuijottaa silmät hillosipuleina kaakeliseinää. Oven ulkopuolelta kuuluu etsityn villapaidan löytyneen toisesta vessasta. Mies nousee ylös ja samalla kännykkä tipahtaa taskusta istuimen koloon. Molskis. Vaistomainen pelastusoperaatio päättyy hätäiseen huuhteluun, sekä puhelimen että pöntön.

Paskaksi menneen puhelimen kera mies astelee huoneeseen, jossa parin tunnin ikäinen lapsi uinuu tietämättä mitä on saanut aikaan. Aikuisen ihmisen kontrolli lähes kaiken suhteen tiposen tiessään. Onnellinen hymyn kare huulilla todetaan, että yhteys ulkomaailmaan katkesi. Kenties tarkoituksenmukaisesti. Villapaita sentään löytyi, vaikka hoitajilla saattaisi olla muutakin tekemistä kuin etsiä hutiloivan isän vaatteita ympäri sairaalaa.

Ijät ajat miehet ovat lähteneet synnytysten alkaessa omille teilleen. Männäaikoina useimmiten sotimaan. Usein vain pois jaloista, muita ajatuksia hakemaan. Vasta viime vuosikymmenet ovat avanneet tälle sukupuolelle oven todistamaan maailman suurinta ihmettä, lapsen syntymää.

Olen onnellisessa asemassa, kun olen jo kaksi kertaa päässyt kokemaan tämän tapahtuman. Viimeksi nyt isäinpäivänä. Vaikka kuinka sitä yrittäisi sanallistaa, eivät kuvailut oikein riitä kertomaan kokemusta. Ei ole liioiteltua, että usein mainitaan elämän tärkeimmiksi hetkiksi lasten syntymät. Siinä tuntee itsensä niin pieneksi suuren ihmeen äärellä. Kaikki muu on turhaa. Aivan kaikki.

Pieni nyytti pystyy kietomaan isonkin ihmisen sormensa ympärille hetkessä. Tämän ja tulevien viikkojen hetket kun vain pystyisi tallentamaan pankkiin tulevan varalta. Ruusuilla tanssiminen on perhe-elämässä vain niin hetkellistä. Vanhempien voimia tullaa koettelemaan jatkossa rutkasti. Mutta jos vain suinkin jaetun kokemuksen pystyisi huonoina hetkinä kääntämään voimavaraksi, riittäisi se pitkälle.

Vaikka vasta juhlittiin isäinpäivää, kiinnittyy huomio väistämättä äiteihin. ”Äidit vain nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät” julisti aikoinaan jo Lauri Viita. Hulluudestaan huolimatta asioitten äärellä. Äidiksi tullaan, isäksi kasvetaan. Mutta synnytyksessä mukanaolo nopeuttaa tätä kasvua. Siinä pääsee osaksi jotain, jota vaikka pyhäksi kutsuttakoon.

Isien rooli on muuttunut viime vuosina paljon. Auktoriteetit ovat muuttuneet pehmoiseiksi, jotka viettävät paljon aikaa lastensa kanssa ja tekevät sen ylpeästi. Onneksi. Se jos joku muuttaa maailmaa, jonka historian suurimmaksi osaksi ovat kirjoittaneet juuri miehet.

Perheiden, lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaaminen on yhteiskunnan tärkein tehtävä. Turvallisuuden tunteessa kasvavat lapset ja nuoret luovat tulevaisuudessa yhteiskuntaa, jossa mm. vanhustenhoito hoidetaan sydämellä. Jos jätämme satsaamatta lapsiin ja nuoriin, jätämme satsaamatta tulevaisuuteen.

Ikävä kyllä nuorten pahoinvointi on viime vuosina kasvanut räjähdysmäisesti. Syitä voidaan etsiä läheltä ja kaukaa, enkä minä ainakaan löydä yksiselitteistä kohdetta, jota sormella osoittaa. Mutta yhteiskunta koostuu pienistä tekijöistä ja pienin yksittäinen osa, perhe, kattaa oikeastaan kaiken sen mistä yhteiskunnassa on kysymys. Vallankäytön, vapauden, vastuunkannon, moraalin ynnä muiden määrittävien tekijöiden summa esiintyy siellä pienoiskoossa.

Valtiovallalta toivoisi jatkossa merkittävää satsausta lasten ja nuorten asioiden parantamiseksi. Ensisijaisesti tulisi tukea alkulähteitä eli perheitä. Kuului tähän yksikköön sitten yksi tai kaksi vanhempaa, samaa tai eri sukupuolta olevia, aivan sama. Kunhan ovat rakastavia ja läsnä. Toisekseen ammattikasvattajien, esimerkiksi opettajien, työtä voisi arvostaa enemmän. Kolmanneksi tulee erinäiset projektit ja hankkeet, joilla tuetaan kahta edellistä.

Kuten hammaslääkärini osuvasti totesi; mitä enemmän paikataan, sitä enemmän paikataan.

Tuomo Kemppaisen kirjoittama tragikomedia Tärkeintä elämässä teatteri Miilun tiloissa Jyväskylässä.

Tuotanto: Teatteri Vastavoima

Ohjaus: Pasi Saarinen

Lavastus: Jari Mansikkaviita

Valot ja äänet: Eero Vehniäinen

Rooleissa: Anne Korpela, Jani Paanila ja Aimo Walamies

ENSI-ILTA perjantaina 29.10.2010 kello 19.00

Todella kuuma kesä takana. Leijonamielen ensi-illan jälkeen hyppäsin Ronja Ryövärintyttären maailmaan ja Matiaksen saappaisiin. Teatterikoneen metsäseikkailussa tiputeltiin hikipisaroita juhannuksen tienoilta elokuun toiselle viikolle.

Viikon hengähdyksen jälkeen Teatterikoneen kanssa valtasimme Jyväskylän kaupunginteatterin pienen näyttämön. Forumin nuoret esityssarjan viimeinen ensi-ilta on tänä tiistaina. Tämän jälkeen Kone kiertää esityksellä kouluja, nuoristotaloja, paikkoja joissa nuoret ovat. Viitisestoista esitystä on jo tämän vuoden puolelle myyty, joten kiinnostusta löytyy. Eikä ihme. Muoto on todella hyvin toimiva juuri nuorten asioiden läpikäymiseen.

Yksi syksyn töistä on jo aiemmaksi suunniteltu Tärkeintä elämässä. Treenit ovat lähteneet hyvin käyntiin. Ensi-ilta 29.10.2010 Teatteri Miilun tiloissa Jyväskylässä.

Lokakuussa aloitan puolivuotisen tuottaja-ohjaaja pestin Art Hysterian Juuret- projektissa, kiitos Keski-Suomen taidetoimikunnan. Maaliskuuhun asti tiedossa on Saarijärven seudulla työpajoja, tanssiteatteria, tarinankerrontaa, musikaalia, pienoisnäytelmää, kuunnelmaa. Ainakin.http://www.hysterianjuuret.blogspot.com/

Hauska tärppi maailmalta on Tikkurilan Teatterin marraskuussa ensi-iltaan valmistava Elmo. Ohjaaja Rosa-Maria Perä on käyttänyt esityksen pohjana vuonna 2008 Teatteri Lumperolle dramatisoimaani versiota Juhani Peltosen hienosta kirjasta.http://www.tikkurilanteatteri.fi/?page_id=2408 Ehtisipä tuon katomaan, mutta juuri noihin aikoihin pukkaa meille kotona toisenlaista ensi-iltaa.

Vuoden työt purkittuvat, kun vielä todetaan, että kesäksi ohjaan Teatteri Kulissille Anna-Leena Härkösen Häräntappoaseen. http://www.kulissi.fi/

Nyt kaupunginteatterille viimeistä forumia harjoittelemaan. Hyvää syksyä kaikille!

Talven työt ovat purkissa ja hyvin ovatkin. Art Hysterian talven esitykset ja työpajat loivat hyvän pohjan ensi talven rynnistykselle. Sitä odotellessa ja valmistellessa, olen nauttinut kesäteatterin tekemisestä Teatteri Lumperon rannassa. Veljeni leijonamieli valmistuu hyvää vauhtia. Kuvia omassa osiossa. Otokset ovat Rautiasen Riston ottamia.

Alussa oli joukko ihmisiä, noin kolmekymmentä nuorta, kova puheensorina

ja suuri energia. Sitten saapui syksy, teatteri-ilmaisuharjoitukset,

improvisaatiot, viikon sanomalehdet, kuva-assosiaatiotekstit ja niiden

pohjalta syntyneet runot, hahmot ympäri maailmaa ja aiheena

kansainvälisyys.

Sitten tuli talvi ja käsikirjoitusrunko. Runot muuttuivat lauluiksi, mielipiteet repliikeiksi ja ihmisjoukko ryhmäksi.

Kevät

toi esitykset ja mahdollisuuden jakaa matkan kokemukset yleisön kanssa.

Kevätpurojen tavoin kehotan sinua, hyvä katsoja, antamaan esityksen

virrata lävitse ja tutkailla vaikka myöhemmin, mitä siitä takkiin jää.

Muoto kun ei ole se perinteisin.

Minulle takkiin on jäänyt paljon. Kiitos jokaiselle projektiin osallistuneelle. Ei muuta kuin Kenkää!

Ensi torstaina Saarijärvi salissa tapahtuu:

Parhaillaan vietän viikon lomaa. Tai ainakin yritän. Aina tuntuu eteen tulevan jokin keskenräinen asia, teksti, mikä pitäis hoitaa. Teen ne loppuun ja huomenna lähden muille maille rentoutumaan, esimerkiksi Kajaaniin katsomaan Peer Gynttiä.

Maaliskuun lopulla ensi-iltaan tulee kaksi Juuret-projektin esitystä Lusikka suussa ja Nollakohta. Näistä lisää Juuret- osiossa.

No niin. Kaikkien kolmen Juurien näytelmän harjoitukset on saatu käyntiin. Työryhmät täydentyvät vielä muutamalla tekijällä, mutta isoimpia juttuja pääsee jo työstämään. Mukavasti on lähtenyt käyntiin.

Musikaalin osalta vaativa vaihe meneillään. Teemme kohtauksia alustavista materiaaleista, mutta varsinainen dialogi hakee vielä muotoaan. Jokaisella kahdellakymmenellä esiintyjällä on nyt oma rooli, jonka ajatusmaailmaa viime harjoituksissa syvennettiin. Nyt haemme hahmoilleo oikeaa paikkaa näytelmässä. Biisejä on sävelletty jo kelpo määrä, ja bändikin on alkanut harjoituksensa. VIelä lisäksi mukaan tuleee tanssiryhmä, joitten tansseilla on kolme eri ohjaajaa. Iso porukka siis mukana, ja hyvä niin. Oman pikantin mausteensä esitykseen tuo myös elokuvaohjaaja Reino Kajata http://www.myspace.com/213595127.

Suuri kysymys käsikirjoituksen tekemisessä on ollut nuorten ääni. Se on se lähtökohta, josta kaikkea on alettu tekemään. Nyt kun pistän juttua läjään, niin suuri houkutus on kärjistää, kuvitella mitä nuoret haluavat sano, iskeä sanoja heidän suuhunsa. Niin ei kuitenkaan pitäisi tehdä. Sama kuin forum-teatterissa, asenteiden ja ehdotusten syöttäminen on helppoa, mutta väärä tie. Kärsivällisyyttä siis.